Ensimmäinen turva-auto saatiin kerhon käyttöön jo 1988, jonka jälkeen turvallisuustyötä on tehty talkoohengessä, jäsenistön omalla vapaa-ajalla. Viime vuosina Spauk ry:n osalle on kertynyt liki 40 kilpailua vuodessa ja lisäksi lukuisia pr-tilaisuuksia ja nuorisotapahtumia.
Spauk ry on 30.10.2000 uusinut Autourheilun Kansallisen Keskusliiton kanssa yhteistyösopimuksensa rallien turvaamistyöstä. Sen mukaisesti Spauk ry harjoittaa turva-autotoimin- taa Suomessa ajettavissa ralleissa ensisijaisesti EM-, SM- sekä F-Cupin osakilpailuissa kilpailun johtajan / AKK:n ohjeiden mukaisesti.
Toiminnassaan turva-auton miehistö kiinnittää erityistä huomiota yleisön sijoittumiseen, etumerkkien ja niistä huolehtivien järjestysmiesten paikallaoloon sekä turva-alueisiin.
Turva-auto on varustettu viestivälineistöllä, tutkalla ja videokameralla ja miehistönä toimii poliisiorganisaatioon kuuluvat, Spauk ry:n täysivaltaiset jäsenet, joista jokaisella muun koulutuksen lisäksi on takanaan rallin turvallisuuspäällikkökoulutus täydennyskoulutuksineen.
Mitä maksaa?
Kilpailun järjestäjät ovat vapaat turva-autotoiminnan aiheuttamista kustannuksista, lukuun ottamatta mahdollisia miehistön majoitus- ja ruokailukustannuksia.
Halutessanne Spauk ry:n olevan mukana rallinne turvallisuustyössä tai muissa tilaisuuksissanne, ottakaa yhteyttä turva-autovastaavaamme.
Turva-automme "keikkakalenteri" kilpailukaudelle 2012:
(HUOM! Suunnitelma, muutokset mahdollisia!)
Tammikuu |
|
|
|
14.01.2012 |
Riihimäki ralli |
Riihimäen Urheiluautoilijat |
SM, NEAFP |
14.01.2012 |
Uusikaupunki Ralli |
Turun Ms |
HRT |
21.01.2012 |
Plus Katsastus Ralli |
Raision Ua |
F-Cup |
28-29.02.2011 |
Arctic Lapland Rally |
Rovaniemen UA |
SM, NEAFP |
|
|
|
|
|
Helmikuu |
|
|
|
04.02.2012 |
Orimattila Ralli |
Orimattilan Ua |
RJSM, NSM |
11.02.2012 |
OP-Sonkajärvi Ralli |
Team-Sonkajärvi |
HRT |
18.02.2012 |
Pohjolaralli |
Oulun Ua |
RJSM, NSM |
25.02.2012 |
SM Vaakuna Ralli |
Mikkelin Ua |
SM, NEAFP |
|
|
|
|
|
Maaliskuu |
|
|
|
04.03.2012 |
III ValUa Talviralli |
Valkealan Ua |
F-Cup |
|
|
|
|
|
Kesäkuu |
|
|
|
09.06.2012 |
POP Pankki SM-ralli |
Lapuan Urheiluautoilijat |
SM, NEAFP |
| 16.06.2012 |
Nuutajärven Lasi Ralli |
Urjalan Ua |
HRT, RJSM, NSM |
|
|
|
|
|
Heinäkuu |
|
|
|
14.07.2012 |
SM O.K. Auto-ralli |
Kouvolan Seudun AU |
SM |
|
|
|
|
|
Elokuu |
|
|
|
02-05.08.2012 |
Neste Oil Rally |
AKK Sports Oy |
MM |
10-11.08.2012 |
Lahti Historic Rally |
Poppoo Team |
HRT, EM |
| 18.08.2012
|
Satamoto Ralli |
Siikaisten Ratayhdistys |
SM, NEAFP |
| 25.08.2012
|
Jari-Pekka Ralli |
Heinolan Ua |
HRT |
|
|
|
|
|
Syyskuu |
|
|
|
08.09.2012 |
AutoGlym Ralli |
Tampereen Ua |
F-Cup |
15.09.2012 |
Talotekniikka 10 Ralli |
Rally Drivers Team |
SM, NEAFP |
| 22.09.2012 |
Teijo Talot Ralli |
Salon Ua |
HRT |
| 29.09.2012 |
Pohjanmaa Ralli |
Etelä-Pohjanmaan Ua |
F-Cup |
| |
|
|
|
Lokakuu |
|
|
|
06.10.2011 |
Teijo Talot Ralli |
Lammin Ua |
RJSM, NSM |
13.10.2011 |
Nilsiä Ralli |
Nilsiän Ua |
F-Cup |